Istuin kahvilassa ja katsoin vastapäätäni istuvaa ystävää. Olimme sopineet tapaamisen ja meidän oli tarkoitus kirjoittaa hetki yhdessä. Kirjoittaminen ystävän kanssa kahvilassa, teekupin ääressä on äärettömän viehättävää. Tuntui, että hän olisi ollut siinä pitkään, vaikka juuri kuulin lyhyet, napakat korkokengän äänet kivilattiassa. Hän on kaunis ja tyylikäs. Välimme ovat aina olleet hymynkestävät ja puhumme tapaamisilla kirjallisuudesta.

     Kahvilassa vallitseva melu ei häiritse meitä tänään, niin minä olen päättänyt. Mansikan ja vaniljan tuoksut sekoittuvat yhteen luoden jotakin aivan uutta, josta kerromme kirjoituksissamme. Viime kerralla tarinamme päättyi siihen, että hänen oli yhtäkkiä lähdettävä kiireesti pois, hätätilanne. Emme ehtineet asettaa pistettä lauseisiin, joihin se oli kuulunut, vaan jouduin jättämään lauseen avoimeksi.

     Hän nostaa laukkuaan ja ottaa esiin muistikirjan joka on hyvin täynnä sanoja, se pursuaa yli äyräiden. Katson hänen kasvojaan, joista kuvastuvat hennot epätoivon tunteet, kunpa tietäisin mitä on tapahtunut.

- Viime kerralla veljeni soitti ja kertoi kummityttöni joutuneen auto-onnettomuuteen. Hän sanoo arvaamattomasti.

- Voi, kuinka hänen kävi? Kysyn, sillä haluan tietää lisää.

- Hän toipuu, mutta hitaasti.  Kuuntelijantaitojani tarvittiin, sillä tytön vanhemmat olivat järkyttyneitä. Heidän purkaessa sydäntään tunsin lohduttavani yhtä paljon puhuen kuin kuunnellen.

- Kerro hänelle paljon terveisiä minulta, toivottavasti hän toipuu pian.

- Kerron varmasti. Hän tarvitsee nyt kaiken tuen, jonka vain voimme antaa.

     Hiljainen hetki välillämme tuntuu pitkältä ja hauraalta. Lopulta päätän antaa hänelle tuomani suklaakonvehtirasian. Hetki sen antamiseen ei ehkä ole paras mahdollinen tai se voi olla juuri sitä. Etukäteen en voi kuin arvailla lopputulosta.

     Jos hän ei olisi avannut sitä heti, olisin pettynyt. Konvehtirasiassa ei ollut oletettua sisältöä. Ihminenkin saattaa olla päältä aivan toista mitä sisältä löytyy. Se ei ole ollenkaan paha asia. Rasia oli täynnä pieniä pehmosydämiä ja alta pilkotti hänelle uusi muistikirja. Hän hymyili hennosti ja laittoi vanhan muistikirjan takaisin laukkuun ja sanoi:

- Kiitos, tämä on kaunis. Vanha muistikirjani oli jo lähes täynnä, mutta ajattelin tämän päivän kirjoituksen vielä mahtuvan. Nyt ei ole kuitenkaan rajaa mihin asti voin kirjoittaa. Aloitetaanko?

- Aloitetaan vain. Minä sanoin.

     Alamme kirjoittaa vaiteliaina. Yleensä istumme ikkunan vieressä, niin että maisema voi luoda meille uutta virikettä. Tällä kertaa kaikki ikkunapöydät olivat varattuja, vaikka tulin tänne jo hyvissä ajoin. Hän tuntui heti pääsevän juoneen mukaan ja hymyilee itsekseen. Minä en pysty päättämään onko viimekertainen lopetuslause hyvä ja jään miettimään sitä liian pitkäksi aikaa. Sanat, jotka suunnittelin kirjoittavani, ovat kadota mielestä, kunnes päätän kääntää sivua ja aloittaa uudelleen.

     Kun olemme kirjoittaneet hetken, lopetamme yhteisestä sopimuksesta ja luemme tekstit ääneen. Hän aloittaa ja vie minut kuvitelmissaan kauas pois näistä harmaista kaupunkimaisemista. Hän kertoo minulle pienestä tytöstä, joka asuu isovanhempien luona maalla. Tyttö on alta kymmenvuotias, sinisilmäinen Elovena. Tyttö on päättänyt löytää itselleen kaverin, mutta hän ei osaa puhua. Viittomakieli, jolla hän kommunikoi, on kovin tuntematon niillä seuduilla ja tyttö viettää paljon aikaa eläinten kanssa.

     Minä puolestaan vedän hänet mukaan hurjaan seikkailuun, jossa hyvät voittavat. Tapahtumat sijoitan aivan läheiseen metsikköön, mutta kuitenkin niin kauas, että voin turvallisesti muuttaa maisemaa mieleisekseni. Läheisessä metsikössä vietin lapsena monet tunnit ja vieläkin pystyn tuntemaan metsän erikoisen tuoksun nenässäni.

     Juomme teet loppuun ja suljemme muistikirjamme. Halaamme pitkään ja kävelemme vaitonaisina ovelle. Me molemmat tiedämme, että seuraavaan tapaamiseen voi kulua aikaa, sillä hän lähtee huomenna jatkamaan opiskelujaan Roomaan, rakkauden kaupunkiin.

Kaarina Toivanen itse lähetti minulle korttejaan ja oli kirjoittanut omistuskirjoitukset jokaiseen korttiin. Ihania kissoja joka kortista löytyi ja vielä antamastaan osoitteesta sain monia luetteloita hänen korteistaan :)

Korttien joukossa oli myös eräästä kortista kuva, jonka toisella puolella oli kalenteri.. Eipä taida kaikki sellaista omistaa!

Kiitos Kaarina tuhannesti!

Nyt se on sitten loppunut, SAY 8. Rinki oli ihana, kuten kerran aikaisemminkin ja sain ihania lähetyksiä salaiselta ystävältä kolmen kuukauden ajan.

Viimeisessä kirjeessä sain ihania printtejä nukkekotiin, sekä ihania papereita ja muita tarvikkeita korttiaskarteluihin.

Ystäväkseni paljastui Saana, joka minulle selvisi vasta kun luin. Epäilin muita, mutta enpä päässyt jäljille missään vaiheessa. :)

Kiitos Saana miljoonasti tästä kolmikuukautisesta!

Voisitko laittaa minulle osoitteesi, haluaisin muistaa sinua!

Kävelin läheiseen puistoon ja päätin istua hetken kuumalta auringolta suojassa, varjoa tarjoavan vaahteran alla penkillä. Puisto oli suosittu leikkipaikka lapsille, mutta myös hiekkapolulla saattoi kävellä vastarakastuneena käsikkäin. Hiekkapolku oli tavallista leveämpi ja penkki sijaitsi nurmikolla, puiden varjossa.

     Odotin häntä saapuvaksi. Olimme sopineet tapaamisen tähän puistoon iltapäivällä. Tulin jo aikaisin paikalle voidakseni muistella rauhassa menneitä aikoja joita koimme yhdessä. En muistanut kovin paljon hänestä, hänen kauniista kasvoistaan. Muistin kuinka hän puhui soljuvan heleällä äänellä, mutta se ei ollut paljon, jos etsisin häntä väkijoukosta.

     Kello alkoi näyttää kahta ja minua alkoi jännittää. Vatsassa kiersi tuhansittain perhosia ja ajatukset sekoittuivat toisiinsa, jolloin päässäni ei liikkunut ainoatakaan järkevää, mitä olisin voinut sanoa hänelle yhtäkkiä hänen ilmestyessä eteeni. Odotin häntä saapuvaksi ja seurailin ohikulkevia ihmisiä. Yhtäkkiä tuoksu, jonka olin jo lähes unohtanut, tavoitti minut. Se oli minttuisen mansikkainen ja sai kesän tuoksumaan tuhat kertaa paremmalta. Hän oli laittanut kaulalleen hajuvettä, jonka ostin hänelle lähes kymmenen vuotta sitten.

Alarivissä olevat paperit olivat todella ihania ja aivan minun väriset. Kortti oli kaunis ja viestiin vastaan, että todella paljon olen pitänyt kaikesta ja joitakin aavistuksia on kuka olet, mutta minun tuurillani arvaus menee metsään.

Zynel ratsasti Ragin perässä hiekkaista polkua ylös vuorille. Heillä oli matkaa vielä majapaikalle muutamia kilometrejä, vaikka matkaa oli hankalaa arvioida ylöspäin mentäessä. He olivat olleet jo hyvän tovin hiljaa ja Zynel oli ehtinyt ajatella mitä elämällään tekisi. Hänellä oli nuoruudessa ollut rinnallaan mies, mutta suhde oli loppunut miehen jouduttua osalliseksi varkauksiin. Ragi oli ollut Zynelin rinnalla silloin, vaikka hänen oma vaimonsa oli kuoleman kielissä sairaalassa. Onnettomuus oli tehnyt peruuttamatonta jälkeä ja ennen kuin Zynel ehti tavata Ragia työmatkan jälkeen, hän kuuli että mies oli jättänyt kaupungin.

Taukopaikalla molemmat hyppäsivät alas hevosen selästä ja Ragi sitoi hevoset suitsistaan. Zynel seisoi hetken miehen vieressä ennen kuin hän sanoo:

- Minä rakastan sinua!

Kiitos ihana ystävä jos luet tämän. Lähetyksesi piristi kovasti päivääni!!

Tässä lyhyt fantasia-aiheinen kirjoitus, vaikka fantasia ei juurikaan näy muuta kuin nimien muodossa.

Perjantaipakote oli Omasta huoneesta

- Sinäkö muistat tuon? ja vielä vuosien jälkeen?Zynel kysyi Ragilta,

joka piirsi muistijälkiä lehmännahkaan kynnellään.

- Kyllä muistan. Isä kertoi tarinan minulle niin monta kertaa,

että se on varmasti piirtynyt sisimpääni, mikäli minut avattaisiin.

Zyneliä alkoi naurattaa kuvitelma, kuinka vanhan ystävänsä sisältä pursuaa kirjaimia.

Se näyttäisi kyllä melko epätodelliselta ja vakavanhauskalta.

He siirtyivät jälleen hevosillaan lähemmäs vuoria, jotka olivat heidän perimmäinen määränpää.

Ragi ratsasti edellä ruskealla hevosellaan, jonka hän oli lainannut ystävältään.

Ragi oli vasta muutamia vuosia sitten juurtunut uudelleen paikkaan jossa asui.

Sitä ennen hän oli reissannut ympäri mannerta, kai etsien itseään.

Zynel sitä vastoin oli ottanut alleen valkean hevosen, nopeimman mikä häneltä löytyi.

Matka oli ollut pitkä. He olivat taivaltaneet yötä myöten paikkaan,

jossa heidän oli määrä pitää taukoa ja tutkia seuraavia vihjeitä aarteen luo.

Ragin isä oli kuullut aarteestaan tarinana sukupolvelta toiselle,

mutta aina uskonut siihen. Kyllä jossain sen täytyi olla.

Ellei kukaan muu ollut löytänyt sitä ennemmin.